Oikeastaan nyt vasta itse tajuan millaisen työmäärän moni teki minun ja perheemme hyväksi näiden ylioppilasjuhlien järjestelyssä ja itse toteutuksessa. Nöyrä ja iso kiitos.

Kiitoksia menee

* niille, jotka kuuntelivat väsymättä sepustuksiani ja aprikointejani ennen juhlia

* niille, jotka tulivat haravointitalkoisiin

* niille, jotka tulivat kesäkukkien istutustalkoisiin

* niille, jotka tulivat ja ottivat rätit ja mopit käteen ja tekivät hikistä siivoustyötä

* niille, jotka leipoivat pöydän notkuvan täydeksi

* hänelle, joka korjasi keittiön puutuolit istumista kestävään kuntoon

* hänelle, joka mankeloi liinoja

* heille, jotka lähettivät tai toivat tullessaan minulle erilaisia lahjoja

* heille, jotka lainasivat astioita

* heille, jotka lainasivat puutarhapöytiä ja tuoleja

* heille kaikille, jotka ahersivat keittiössä juhlan aikana

* heille, jotka tarjosivat apua vaikka en sitä enää tarvinnutkaan

* perheenjäsenille, jotka kantoivat kortensa kekoon jokainen omalla tavallaan

* erityisesti poikani kummitädeille, jotka taisivat tehdä näitä kaikkia

* ja lopuksi sille tietylle omalle kummitytölleni, joka varmasti teki näitä kaikkia (kyllä, hänkin korjasi tuoleja ja viipyi vielä sunnuntaille auttaen jälkisiivouksessa)

Ja kiitos tietysti kaikille vieraille kiitos kun tulitte ja olitte kuin ennenkin, siten syöpäsairaan stigma hävisi otsastani ja sain olla lapsestaan iloinen äiti. Olen entistä vahvemmin toipilas, en sairas nyt. Lääketauko on tehnyt hyvää. Tänä aamuna sain herätessäni todeta, että suu ei ollut kovin kipeä ja kädetkään eivät kavahtaneet vesipesua niin että rasvapurkille olisi juostava välittömästi pesun jälkeen. Jalkojen päällekin sai painonsa laskea irvistelemättä. Polviparkani kyllä ilmoittelevat, että kevättalvinen vuodelepo olisi niille mieluista.

Kaksi päivää olen kuitenkin käyttänyt lepäilyyn, väsymys on ollut päivien teema. Olen siis ihan kuin muinakin kesinä loman alkaessa, tällaistahan se on aina ollut kesän alussa. Ison keväänlopetusponnistelun jälkeen takki on ollut tyhjä ja ensimmäiset päivät ovat kuluneet hiljaisesti nukahdelleen.

Jouduin taas käymään labrassa, tulehdusarvot on tiedettävä, että saisin käydä hammaslääkärillä. Kieleni on siis ollut hieman rikki ja yksi paikka tuntuu erityisen harmilliselta. Tuntui ihanalta kävellä omin jaloin sisään, ajettuani itse autolla paikalle. Rollaattorilla tuli mummoja vastaan, muistin miten tarpeellinen sen tuki oli ollut leikkauksen jälkeen ja miten paljon minua sairaalassa kuskattiin sängyllä rullaillen kun en itse olisi jaksanutkaan liikkua. Nyt saan ja voin kävellä! Jalanpohjien polttelukin oli helpompaa juuri tänään.

Lääketauko on siis tehnyt kaikinpuoliselle olemiselleni hyvää. Samalla huomaan laskevani päiviä siihen kun lääkettä joutuu taas ottamaan. Vielä huominen ja oikeastaan torstaikin kun otan lääkkeen iltakuudelta.

Kiitollisuus on siis päivän teema. Lopuksi on syytä kirjoittaa, että pohjimmiltaan olen kiitollinen Jumalalle, joka soi tämän kaiken. Olen saanut hyviä ihmisiä ympärilleni ja vaikka olen kohdannut sairauden, olen sen kautta saanut kokea paljon hyvää.

Kesä aukeaa edessäni. Mahdollisuuksien kesä.