Käsienpesu on siis vaarallista? Eilen siivoilin viimeiset ruusut pois. En viitsinyt hakea hansikkaita käsiin ja piikkejäkin ajattelin, nehän rikkovat hanskat kuitenkin. Pilkoin varret kompostiin sopiviksi ja pesin maljakotkin. Sitten lopuksi vielä huuhtaisin kädet ja veri purskahti sormenpäästä. Nenäverenvuodoista varoitettiin, mutta ei sormenpäävuodoista. Onkohan anatomiani aivan omituinen? Tarkempi tarkastelu löysi toisenkin verestävän kohdan. Ehkä sain piikistä huomaamattani naarmun, ehkä vesi haurastutti vahingoittunutta nahkaani lisää? Illan sitten pidin runsaan rasvauksen päällä puuvillahansikkaita, onneksi sääkin oli kolea, ei herättänyt hilpeyttä. Ja kun pieni pakotus kertoi, että sellainenkin asia kuin tulehduksen mahdollisuus on olemassa niin lotrailin puhdistusaineen kanssa runsaasti. Aamulla sormi oli rauhoittuneempi.

Mitä tästä opin? Pidä hanskoja, pidä hanskoja, pidä hanskoja aina. Vaikka ei yhtään huvittaisi, vaikka tekisit vain mitättömän työn. Niinpä otin pois kuivankin pyykin aamulla hansikkaat käsissä. En olisi sopinut atoopikoksi yhtään, minun käteni ovat 50 ensimmäistä vuottaan toimineet moitteettomasti ihon kestävyyden suhteen, ja nyt sitten narisen muutaman viikon harmien jälkeen. Niinkuin ei tässä nyt olisi suurempaakin valitettavaa.

Ystävien kanssa oli sovittu jo aikaisemmin yhteinen lounas, joten kädet saivat hyvän levon, ilman hansikkaitakin on hyvä olla. Hyvää lepoa olen nauttinut muutenkin, nukuin taas hyvin, aamulla kymmeneen saakka! Lounas ulkona oli mainio idea, tällaiseen voisi tottua. Ihana liikkua muuallakin ja todeta elämän jatkuvan, ihan kaikki ei sittenkään pyöri itseni ympärillä. Elämä iloineen ja suruineen kulkee jokaisen edessä. Siitä iloitsen, että kosketuspintaa löytyy, yhteisiä kohtaamisen hetkiä.

Eilinen hoitotahtokeskustelu jatkuu kommenteissa tänäänkin, kiva! Samoin Helsingin Sanomissa. Hoitotahdosta ja viimeisistä tahdoista keskusteltiin myös ystävienkin kanssa. Joskus se viimeinen tahto voi olla yllättävä. Keskustelu läheisten kanssa on aina  paikallaan.

Huomenna labraan ja torstain tapaan lääkärini. Lääkäri jännittää, kieltämättä elän kuin jaksoissa, edessä on taas merkkipaalu tällä toipumisen tiellä.