Lääkäri kuulemma sanoi, että on hyväkin jos lääkkeestä tulee tuntemuksia. Silloin voi olla varma että se toimii. En olisi tuosta hyvyydestä niinkään varma. Että minä voin kipata jokailtaisen yli 130 €:n annokseni niin sen lisäksi otan pahoinvointilääkettä, vatsansuojalääkettä, kipulääkettä ja käytän suun hoitoon monia eri valmisteita kuten myös hoitelen käsien ja jalkapohjien ihoa. Ripulilääkekin on varalla. Väsymykseen ja unettomuuteen on omat lääkkeensä.

Tiedän etten ole saanut sivuvaikutuksia täydellä laidalla päälleeni ainakaan vielä. Ja hartaasti toivon ettei ne tästä pahemmiksi äidy. Vaaka on edelleen elämäni vihollinen, aivan toisin kuin ikinä ennen. En vain olisi kuvitellut että löydän itseni huijaamasta: punnitsen itseni vaatteet päällä syötyäni. Laihtua ei saisi ja siitä pitää kertoa.

Hengästyminen, sydämentykytykset, uupumuksen tunne ovat jokapäiväisiä seuralaisia. Uupumuksessa pahinta on se, että myös ajatukset uupuvat. Ei aina löydy kirjoitettavaa ja mikä pahempaa, ei aina löydy fiksua sanottavaa. Varsinkaan silloin kun pitäisi. Ja itku on herkemmässä kuin ikinä. Sairaankin äidin pitäisi jaksaa olla napakka ja järkevä vanhempi. Mutta silloin kun vain sisäisesti odotat pitääkö kiirehtiä vessaan vai uskallanko syödä hieman kaurapuuroa, ei tule ensimmäistäkään kunnon äitisanottavaa mieleen. Odota hetken, äiti on vähän väsynyt. Kyllä, niin sanottiin välillä jo pikkulapsellekin. Mutta ei kuitenkaan joka päivä.

Monia kivoja asioita olisi tiedossa tälle viikolle. En vain tiedä, jaksanko. Ruoansulatuksen ehdoilla eniten tehdään menopäätökset. On siinä se hyvä puoli ettei tarvitse harkita levittääkö tautia. Ei se leviä näin.